Omakohtainen armon kokeminen muuttaa sanomamme ja johtajuutemme

Tom Lipkin

Luukkaan 15. luvussa on kertomus tuhlaajapojasta.  Olet varmaan kuullut tuon kertomuksen. Tarkastelemme sitä nyt johtajuuden näkökulmasta.

Olemme varmasti kaikki yhtä mieltä siitä, että isä (joka edustaa taivaallista Isäämme) teki kaiken oikein. Hän on ylivoimaisesti paras johtaja. Hän osasi puhua poikiensa elämään ja suhtautua heihin rakastavasti, anteeksiantavasti ja rohkaisevasti.

Hän ei tuominnut kumpaakaan poikaansa. Nuoremman pojan ongelma oli se, että maailma veti häntä puoleensa. Vanhemman pojan ongelma oli hänen taipumuksensa olla omavanhurskas ja hänen tuomitseva asenteensa toisia kohtaan. Inhimillisesti saattaisimme ajatella, että vanhempi veli olisi voinut olla hyvä johtaja. Hän näytti omistautuneen tehtävälleen. Ainakin hän yritti noudattaa sääntöjä mahdollisimman hyvin. Hän tahtoi toimia oikein ja tehdä vaikutuksen isäänsä. Hän piti itseään moraalisesti moitteettomana. Olisiko hänestä kuitenkaan tullut hyvä johtaja? Hyvä pastori? Meidän ei pidä tuomita vanhempaa veljeä liian ankarasti—hän tosin teki virheitä—minäkin olen tehnyt niitä!

Yritys tehdä vaikutus Jumalaan
Vanhemman veljen tavoin me hyvin helposti perustamme elämämme suorittamiselle. Jos olemme epävarmoja, meillä on taipumus verrata itseämme toisiin. Meistä voi tuntua, että olemme parempia tai huonompia kuin naapuriseurakunta. Yritämme tehdä vaikutuksen Jumalaan, aivan kuin Hän ei jo tuntisi meitä. Johtajana tai pastorina toimimisesta tulee taakka, eikä se enää ole lahja, josta iloitsemme. Minä tein tällaisia virheitä. Toimin monessa asiassa aivan samalla tavalla kuin vanhempi veli.

Jumala puhui sydämelleni Heprealaiskirjeen 4. luvun kautta. Käsitin, että johtajan elämässä on vain yksi asia, jota tulee tavoitella. Ymmärsin, että minun piti vain astua Jumalan lepoon ja levätä omista teoistani. Vaikka itse olin evankeliumin saarnaaja, minun pitää itse sisäistää evankeliumin hyvä sanoma! En sano, että tein kaiken väärin, mutta ilmeisesti Jumala yritti saada minut jälleen keskittymään armon lahjaan.

Sisäinen muutos
Palataan Luukkaan kertomukseen kahdesta pojasta. Olisiko nuoremmasta veljestä tullut hyvä pastori? Se ei käy ilmi kertomuksesta, mutta isän armosta ja laupeudesta tuli selvästikin hänelle omakohtainen kokemus. Kaiken tapahtuneen jälkeen hän ei koskaan puhuisi isän armosta teoriana. Armo tulisi aina olemaan elimellinen osa hänen koko olemustaan! Uskon, että vanhempi veli tarvitsi tämän kokemuksen isän armosta aivan yhtä paljon kuin nuorempi veli. Ilman sisäistä muutosta vanhemmasta veljestä olisi helposti tullut vaativa, suorituskeskeinen johtaja, jolta ei olisi liiennyt paljon armoa seuraajilleen tai työtovereilleen!
Ymmärrän nyt, että Jumalan ansaitsemattoman armon lahjan ymmärtäminen on jokaisen kristityn johtajan perusedellytys. Kuinka me johtajat voisimme auttaa toisia löytämään armon, ellemme itse ole kokeneet Jumalan armoa? Vanhemmalla veljellä oli vain ulkonainen hyvä käytös. Hän kykeni välittämään vain sitä samaa toisille. Nuorempi veli käsitti jotakin Isän varauksettoman rakkauden syvyyksistä. Tästä tuli evankeliumi, jota hän saattoi jakaa toisille. ”Lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa”—kuinka totta tämä onkaan!

Miksi Jeesuksen armoa painotetaan niin paljon uudessa liitossa? Miksi evankeliumia sanotaan yksinkertaisesti ”armon evankeliumiksi”? Yksi syy on se, että armo ja suorittamiseen perustuva uskonto ovat toistensa vastakohtia. Ihmismielen ei ollut helppo hyväksyä muutosta, kun aika oli täyttynyt ja evankeliumi korvasi uskonnolliset perinteet. Jumala tahtoi, että Hänen armon sanomansa olisi selvä ja kirkas, niin että kaikki voisivat käsittää ja ymmärtää sen. Jumala tahtoi myös, että sanansaattajat itse omaksuisivat armon omaan elämäänsä. Tiedämme, että apostoli Pietari teki monenlaisia virheitä. Vielä sen jälkeen, kun Jumala oli käyttänyt häntä väkevästi, hän palasi vanhaan uskonnolliseen ajattelutapaansa (ks. Gal. 2. luku). Hän alkoi pelätä juutalaisia. Kuitenkaan Jumalan armo ei koskaan jättänyt häntä, eikä hän taistellut Jumalan armoa vastaan ymmärrettyään tehneensä virheitä.Jos Jumalan armo riitti palauttamaan Pietarin oikealle tielle, etkö usko, että Hänen armonsa riittää myös sinulle ja minulle?

Jos armo riitti apostoli Paavalille (joka vainosi seurakuntaa), onko Jumalalla vähemmän armoa meille? Näemme selvästi, että Paavali oli hyvin tietoinen armosta, jota hän itse tarvitsi. Ymmärrämme, että armo ei ollut pelkkä ”puheenaihe” tai jotakin, mitä hän tarvitsi ainoastaan pelastuakseen, vaan kaiken sen hyvän lähde, mikä ilmeni hänen elämässään.

Näemme, että alkuseurakunnan johtajat olivat itse kokeneet Jeesuksen armon. Jumalan sydämellä palavat asiat olivat tulleet henkilökohtaisten pyrkimysten tilalle. Uskon, että Jumala tekee samaa meidän sydämissämme!

Johanneksen evankeliumista ymmärrämme, että Jeesus tuli antaakseen meille armoa armon lisäksi. Amplified-käännös sanoo: ”Sillä Hänen täyteydestään (yltäkylläisyydestään) [meillä kaikilla oli osuus ja sillä meidät kaikki varustettiin] me kaikki olemme saaneet armon toisensa jälkeen ja hengellisen siunauksen toisensa jälkeen ja vieläpä suosion toisensa jälkeen ja lahjan toisen lahjan päälle [kasattuna]” (Joh. 1:16).

Tämän raamatunkohdan perusteella ymmärrän, että Jumalan ansaitsematon armo on ainoa perustus, jonka varassa voin seisoa kohdatessani haasteita elämässä ja palvelutyössä. Tämä kohta sanoo selvästi, että armo, hengelliset siunaukset, suosio ja lahjat tulevat aina olemaan meidän. Minä voin kieltäytyä ottamasta vastaan sen, mitä tämä kohta lupaa, mutta minä en voi koskaan tehdä tyhjäksi Jumalan sydäntä ja lupausta. Aikaisemmin kyselin usein. ”Täytänköhän minä Jumalan mittapuun ja odotukset?” Nyt ymmärrän, että Jumala on tarkoittanut edellä mainitun raamatunjakeen minulle henkilökohtaisesti.

Puhuessamme suosiosta ymmärrämme, että Jeesus vaelsi koko elämänsä ajan taivaallisen Isänsä suosion alaisuudessa. Sama Jeesus elää sinussa ja minussa. Ymmärsin, että minulla oli Jumalan suosio Jeesuksen tähden, ei oman suoritukseni tähden pastorina tai sananjulistajana. Jumalan armo ei tietenkään tarkoita, että kaikki on helppoa. Apostolien tekojen 14. luvussa Paavali näytti ihmisten silmissä jumalalta. Seuraavassa jakeessa samat ihmiset kivittivät Paavalia! Huomaamme, että Jumalan suosio on paljon parempi kuin ihmisten hyvin vaihteleva suosio.

Olosuhteistamme huolimatta ymmärrämme Jumalan armon riittävän meille aina, että selviytyisimme. Aikaisemmin minä olin aina riippuvainen siitä, ”kuinka tunsin voitelun”. On toki hyvä ”tuntea” voitelu, mutta on parempi tietää, että Jumala ei koskaan jätä minua. Hepr. 13:5:n lupauksella ei ole mitään tekemistä minun tunteitteni kanssa. Yksikään Kolminaisuuden osapuolista ei koskaan jätä sinua. Isän varaukseton rakkaus on aina kanssasi. Jeesuksen läsnäolo on siellä, missä sinä olet! Ja sinulle taataan aina Pyhän Hengen apu ja voitelu!