Vastuuvelvollisuus - Kuka ihmeessä sellaista tarvitsee?

David Sterling

Muistan hyvin selvästi, kun minulta kysyttiin ensimmäistä kertaa monta vuotta sitten: ”David, onko sinulla ketään, joka voi puhua sinun elämääsi ja neuvoa sinua? Onko joku tai jokin ryhmä, joka voi antaa sinulle palautetta, kun sitä todella tarvitset? Oletko sinä henkilökohtaisesti vastuussa jollekin taholle?” Tuohon aikaan tällaiset kysymykset tuntuivat pelottelulta ja epämiellyttäviltä. En ollut koskaan edes ajatellut, että olisi välttämätöntä olla ”tilivelvollinen” jollekin johtajien ryhmälle tai hallitukselle. Uskoin vilpittömästi, että riitti, kun olin ”tilivelvollinen” Jumalalle, koska Raamattu sanoo sangen selvästi: ”Niin on siis jokaisen meistä tehtävä Jumalalle tili itsestämme” (Room. 14:12). Kuka ihmeessä tarvitsee palautetta, jota hän ei ole pyytänyt? Kuka voisi mitenkään ajatella, että hänellä on oikeus puhua minun elämääni ja neuvoa minua? Tarvitseeko minun, johtajana, vastata toisille elämästäni ja työstäni?

Nämä olivat tietysti kypsymättömän ja kokemattoman nuoren uskovan kysymyksiä. Minä olen ensimmäisenä valmis myöntämään, ettei ole helppo löytää luotettavia ihmisiä, jotka rakastavat sinua kylliksi antaakseen sinulle rehellistä, puolueetonta palautetta. Eikä johtajana ole helppo tehdä parannusta itseriittoisesta riippumattomuudesta.

Aikapommi valmiina räjähtämään!
Jeesuksen Kristuksen seurakunnassa on erittäin tärkeää, että johtajat alistuvat vapaaehtoisesti olemaan tilivelvollisia – muuten johtaja on aikapommi, joka voi räjähtää milloin tahansa! Ja yleensä se hetki tulee, jolloin pommi räjähtää – aiheuttaen hävitystä ja tuhoa monille ja laajalti!
Jumala ei ole koskaan tarkoittanut, että hengellinen johtaja elää yksin epätodellisessa, itse luomassaan maailmassa. Jumala ei ole koskaan tarkoittanut, että kristitty johtaja on ”riippumaton” ja kaikkien muiden yläpuolella. Kukaan ihminen ei ole erillinen saareke – kaikki, mitä johtaja tekee, vaikuttaa muihin tavalla tai toisella. Tämä on kiistaton tosiasia!

Mainosten aivopesemiä
Seurakuntakurin heikkeneminen on ehkä asia, jossa tämän päivän seurakunnan epäonnistuminen näkyy selvimmin. Eikä tätä moraalista rappeutumista enää edes pidetä epätavallisena tai merkittävänä. Seurakuntakurin puuttuminen ei enää ole harvinaista – sitä ei tavallisesti edes huomata. Suvaitsevaisuus ja yleinen mielipide ovat korvanneet totuuden ja oikeamielisyyden.

Meistä on tullut mainonnan ja imagon luomisen ammattilaisia. Jumalan valtakunnassakin pyritään paljolla rahalla luomaan oikea ”tavaramerkki”, joka kerää työlle tukijoita ja vaikuttaa mahdollisimman moneen. Hyvin paljon panostetaan ”tuotteen” ulkomuotoon, jotta se olisi puoleensavetävä. Yksittäisen työmuodon tai seurakunnan ainutlaatuisuutta korostetaan valtavasti. Uutiskirjeet, nettisivut ja mainonta voivat helposti luoda valheellisen todellisuuden, joka kovin helposti pettää ja on harhaanjohtava. Mainonnan aivopesemän sukupolven keskellä puhtaan elämäntavan ja uskottavuuden säilyttäminen ei enää näytä tärkeältä. On paljon helpompi uskoa välkkyvään mainontaan kuin esittää kovia, totuutta penääviä kysymyksiä. Imago ja karisma ovat korvanneet luonteen ja totuudellisuuden. Tämä on nykypäivän todellisuutta.

Karismaattista epäjumalanpalvelusta
Liian monet kypsymättömät kristityt tuntuvat vaativan omia karismaattisia ”supertähtiä”, joiden kautta he voivat elää todeksi omaa kristillistä elämäänsä – samaan tapaan kuin maailman ihmiset, joilla on poptähtensä ja urheilusankarinsa. On joku, jota ihannoida, joku, johon samastua, joku, jota palvoa. Sitä sanotaan ”karismaattiseksi epäjumalanpalvelukseksi”, ja se on kauhistus Jumalalle!

Herkkäuskoiset kannattajat voivat vahvistaa johtajassa tunnetta, että hän on ainutlaatuisen tärkeä ja että hänellä on paljon vaikutusta. Silloin johtaja alkaa omassa mielessään uskoa, että hän on jollakin tavalla erityisen merkittävä. Internetin ja kristillisen TV:n myötä johtaja voi jopa alkaa uskoa omaan PR-toimintaansa ja propagandaansa. Tämä on kohtalokas suuntaus!

Ihmisen ei ole helppo suostua olemaan vastuuvelvollinen ja läpinäkyvä, sillä hän tahtoo luonnostaan pitää asiansa omana tietonaan. Tämän päivän länsimainen ”karismaattinen” seurakunta  on kokoelma individualistisia jäseniä, työmuotoja ja esiintyjiä, jotka ovat mahdollisimman vähän tilivelvollisia Jumalalle ja vielä vähemmän toinen toiselleen. Sekulaarinen maailma, jossa me myös toimimme, keskittyy nostamaan esiin idoleja ja elämää suurempia henkilöhahmoja, jotka eivät ole kenellekään vastuussa elämäntyylistään ja moraalisista arvoistaan. Yksilöihmiset pitävät kiinni yksityisyydestä ja moraalisesta itsemääräämisoikeudesta. Tämän päivän kristinuskon suurin kirous onkin ehkä itsekeskeinen individualismi, joka ei ole vastuuvelvollinen kenellekään – vaan toimii irrallisena, kontrolloimattomana ja itseensä luottaen.

Turva ja suoja!
Johtajilla tuntuu olevan luontainen vastenmielisyys tarkkailua ja tilivelvollisuutta kohtaan. Tri John Maxwell, arvostettu kirjailija ja opettaja johtajuuden alueella, on sanonut, että lukuisten hengellisten johtajien viimeaikaisiin moraalisiin lankeemuksiin on erityisesti vaikuttanut heidän haluttomuutensa suostua olemaan jatkuvasti vastuuvelvollisia tietyille ihmisille. Tämä läpinäkyvyyden ja tilivelvollisuuden puute avaa oven moraaliselle lankeemukselle.

Golfin ykköspelaaja Tiger Woods myönsi äsken julkisesti: ”Tiesin tekoni vääriksi, mutta en uskonut normaalien sääntöjen koskevan minua. Uskoin, että olin tehnyt tarpeeksi kovasti töitä koko elämäni ajan, että minulla oli oikeus nauttia kaikista houkutuksista ympärilläni. Rahan ja kuuluisuuden ansiosta minun ei tarvinnut mennä kauas löytääkseni niitä. On vaikeaa myöntää tarvitsevansa apua, mutta minä tarvitsen.” Woods sanoi.

Nukkehallitus?
Karismaattisissa työmuodoissa ja seurakunnissa on tänä päivänä hyvin yleistä, ettei pastorilla tai palvelutyön johtajalla ole mitään sisäistä johtajien ryhmää, jolle hän on tilivelvollinen. Enintään nimitetään ”myötäilijöistä” koostuva ”nukkehallitus”. Hallitusta tai johtajien ryhmää pidetään hankalana ja epämukavana. Ajatellaan, että alamaisuus ja tilivelvollisuus johtoryhmälle tai hallitukselle estäisi ”Jumalan miestä tai naista” toteuttamasta näkyään ja haittaisi Jumalan työtä. Asia on itse asiassa aivan päinvastoin: vastuuvelvollisuus moraalisen käyttäytymisen ja rahavarojen käytön suhteen on valtava suoja ja eduksi Jumalan valtakunnan työlle. Vastuuvelvollisuus on yksi rehellisen johtajuuden tuntomerkeistä. Se edistää luottamusta ja myötämielisyyttä johtajaa kohtaan. Se myös hälventää väärinkäsityksiä.

Me kaikki tarvitsemme ihmisiä, jotka voivat puhua elämäämme ja neuvoa meitä. Tarvitsemme ihmisiä, jotka rakastavat meitä kyllin paljon kertoakseen meille totuuden, vaikka se koskisi – se on tärkeää oman turvallisuutemme ja hyvinvointimme tähden. Yksikään pastori ei tule toimeen muista riippumattomana – vastuuvelvollisuus koskee jokaista ”Jumalan miestä tai naista”.

Jumalan hyvä suunnitelma
Vastuu -ja tilivelvollisuus johtajien kesken on tarkoitettu olemaan rakentavaa ja parantavaa. Sen tarkoitus ei koskaan ole haavoittaa ihmisiä ja jättää heitä turvattomiksi ja tuhoutuneiksi. Voi olla tuskallista kohdata omia virheitä, vääriä asenteita ja tekemisiä, mutta vastuuvelvollisuuden päämäärä on aina eheyttävä ja eteenpäin ohjaava.

Tiedän omasta kokemuksesta, että Jumalan suunnitelma minulle ei ole elää ilman ihmisiä, joiden edessä minun täytyy nöyrtyä, joille olen vapaaehtoisesti ”alamainen” ja jotka voivat seurata elämäntapaani ja neuvoa minua. Tämä on välttämätön turvallisuustoimenpide eikä hankala, rajoittava tekijä. Aito vastuuvelvollisuus on aidon yhteyden sivutuote, yhteyden, joka perustuu raamatulliselle vapaudelle ja jonka vaikuttimena on rakkaus, ei pelko.  Kuten apostoli Paavali sanoi ”Ja olkaa toinen toisellenne alamaiset Kristuksen pelossa.” Ef. 5:21. •