Johtajuuden varjopuoli

David Sterling

Parin viimeksi kuluneen vuosikymmenen aikana yhä useampi kristitty johtaja on epäonnistunut seurakunnassa ja erilaisissa kristillisissä järjestöissä eri puolilla maailmaa. Tämä on vakava uhka kristinuskon uskottavuudelle entistä maallistuneemmassa ja skeptisemmässä länsimaisessa kulttuurissa, jossa me elämme ja toimimme.

Kuulemme tavan takaa jostakin uudesta epäonnistumisesta jollakin kristillisen johtajuuden alueella. Valitettavasti näyttää siltä, että hyvin usein juuri ne johtajat, joilla on hyvin näkyvä ja vaikutusvaltainen asema, ovat tällaisten epäonnistumisten uhreja.

On useita syitä siihen, miksi ihmiset lahjakkuudestaan huolimatta suistuvat oikealta tieltä eivätkä huomaa heikkouksiaan, ennen kuin ne aiheuttavat tuhoa. Yksi tavallisimpia syitä on se, että heiltä puuttuu selvä, rehellinen käsitys itsestään. Johtaja voi liian helposti jättää käsittelemättä mahdolliset heikkoutensa ja epäonnistumisensa vähäpätöisinä asioina ja syyttää toisia ”ylireagoinnista”.

Totuus on, että jokaisella johtajalla on ”pimeä puolensa” –  kuten kuun pimeä puoli  –   peiteltyjä, tuntemattomia tai tunnistamattomia alueita. Kuun pimeä puoli on hyvin todellinen ja sen kieltäminen on epäviisasta. On ensiarvoisen tärkeää, että me tiedostamme nämä pimeät alueet elämässämme ja tuomme ne valoon.

Älä syytä saatanaa!
Kristittyjä johtajia on liian usein opetettu syyttämään ”vihollista”, kun he epäonnistuvat johtajina. Kun johtaja tekee aviorikoksen, kavaltaa rahaa järjestöltä tai joutuu kiinni jostakin muusta laittomasta teosta, uskollisten kannattajien tavallisin selitys on: ”Kylläpä paholainen puurtaa ylitöissä.” Tämä ei kuitenkaan ole koko totuus!

Ei ole rehellistä aina syyttää johtajan epäonnistumisia Saatanan aikaansaannoksiksi  –  meidän pitäisi pikemminkin tarkastella johtajien toimintaan usein vaikuttavia sisäisiä estoja ja toimintahäiriöitä.

Totuus on, että meillä jokaisella on ”varjopuolemme”, joka muodostuu tyydyttämättömistä tarpeista ja parantumattomista haavoista, jotka määrittelevät elämäämme ja vaikuttavat meihin syvältä sisimmästämme käsin. Kun nämä ”pimeän puolen” luonteenpiirteet saavat rauhassa vaania pimeässä ja kun ne yhdistetään hengelliseen johtajuuteen, tuhon ja kaaoksen resepti on valmis. Ylpeys, itsekkyys, itsepetos ja väärät vaikuttimet ovat selviä merkkejä siitä, että ”pimeä puoli” on poissa hallinnasta.

Kuten John Maxwell on sanonut: ”Eivät kaikki johtajaa eteenpäin vievät vaikuttimet ole myönteisiä. Jumaliseksi johtajaksi tuleminen edellyttää sekä Jumalan antamien lahjojen kehittämistä että kielteisten tekijöiden voittamista.”

Ankara johtaja
Jos johtajan ”pimeä puoli” on liiallinen ankaruus, joka saa vaikuttaa esteettömästi, se voi johtaa kontrolloivaan ankaruuteen, joka tukahduttaa luovuuden. Hyvin ankara johtaja voi synnyttää lakihenkisen elämänpiirin, joka tukahduttaa ihmiset. Lähes jokainen johtaja taistelee lakihenkisyyttä vastaan, ainakin jossain määrin, ja jokaisen taistelu voi olla erilainen. Useimmat tähän koukkuun joutuneista eivät edes tajua sitä.  Ankara johtamistapa voi johtaa työnarkomaniaan tai tuskalliseen loppuun palamiseen, josta toipuminen saattaa viedä vuosia.

Ankara johtaja saattaa ulospäin antaa vaikutelman, että kaikki on erinomaisessa järjestyksessä, mutta sisältä hän onkin tunnepohjainen ”aikapommi”. Yleensä se hetki tulee, jolloin pommi räjähtää – aiheuttaen hyvin laajaa tuhoa ja vahinkoa monille muille!  On erittäin tärkeää, että johtajat antautuvat vapaaehtoisesti olemaan tilivelvollisia – ilman sitä johtaja on ”aikapommi”, joka vain odottaa räjähtämistä!  Läpinäkyvyyden ja tilivelvollisuuden puute avaa oven moraaliselle lankeemukselle.

Ihmisistä riippuvainen johtaja
Ihmisistä riippuvainen johtaja on tavallisesti rauhantekijä, joka mieluummin peittää ongelmat kuin kohtaa ne. Tällainen johtaja voi olla hyvin hyväntahtoinen ja sietää pitkälle poikkeavaa käyttäytymistä. Ihmisistä riippuvainen johtaja unohtaa usein pitää huolta itsestään ja perheestään. Tällainen johtaja ”on naimisissa” työnsä ja näkynsä kanssa – siinä määrin, että hän jopa näyttää hengelliseltä ja erittäin sitoutuneelta.

Kristillisessä palvelutyössä on helppo nähdä, kuinka tämä voi tapahtua, varsinkin senkaltaisessa  ympäristössä, jossa pastorit ja johtajat työskentelevät. Seurakunta on työympäristö, jossa ihmiset odottavat saavansa apua. Johtajan tarvitsee ymmärtää, milloin muiden auttaminen vahingoittaa häntä itseään ja hänen perhettään. Loppuun palaminen, avioero, avioliiton ulkopuoliset suhteet ja fyysiset sairaudet voivat johtua siitä, että johtaja ei onnistu korjaamaan ihmisistä riippuvaa käyttäytymistään.

Narsistinen johtaja
Narkissos oli myyttinen kreikkalainen nuorukainen, ulkonäöltään epätavallisen komea. Hän oli niin itsensä lumoissa, että katsoessaan kuvajaistaan lammessa hän ei voinut lähteä pois. Koska hän oli niin oman kuvansa lumoissa, hän ei pystynyt rakastamaan ketään toista tai vastaamaan kenenkään rakkauteen. Salomo oli tällainen johtaja. Hän kasvatti omaa kunniaansa ja suuruuttaan.

Kuitenkin jos ”varjopuoli” ilmenee narsismina, kuten Salomon tapauksessa, se voi saada johtajan käyttämään hyväkseen niitä, joita hänet on kutsuttu johtamaan. Käsittelemätön narsismi saa johtajan näkemään ihmiset ”houkuttelevana ruokana”, jonka ainoana tarkoituksena on tyydyttää johtajan kyltymätöntä ruokahalua päästä suurempiin ja parempiin saavutuksiin. Pahimmassa tapauksessa hallitsematon narsismi johtaa vieläpä epäeettiseen ja lainvastaiseen käyttäytymiseen, kun johtaja tavoittelee saavutuksia välittämättä hinnasta, jonka siitä joutuu maksamaan.

Narsistinen johtaja käyttää toisia ”pelinappulana” toteuttaakseen omaa näkyään ja palvelutehtäväänsä. Tällainen luonteenheikkous johtajassa tekee hänet kykenemättömäksi tuntemaan empatiaa johdettaviaan kohtaan. Narsistinen johtaja tavoittelee menestystä, koska hän kaipaa ihailua ja suosiota. Tällainen johtaja uskoo, että koko maailma pyörii hänen ja hänen näkynsä ympärillä. Tämä kaikki voidaan jopa saada näyttämään hengelliseltä ja jumaliselta –  ja ”Jumalan mies” –syndrooma kannustaa ja ruokkii tätä johtajien narsistista taipumusta.

Käsittele ”varjopuoli”

Mikään määrä menestystä johtajana tai palvelutehtävässä ei voi parantaa tyydyttämättömistä tarpeista johtuvia haavoja tai maksaa ”tunne-elämän” vajeitamme. Mikään määrä julkisuutta tai suosiota ei voi tyydyttää syviä sisäisiä tarpeita. Siksi johtajien tulee tunnistaa tyydyttämättömät tarpeensa ja ”tunne-elämän” vajeensa ja käsitellä ne perusteellisesti, ennen kuin ne aiheuttavat tuhoa heidän elämässään ja palvelutyössään ja myös lukemattomien muiden ihmisten elämässä heidän ympärillään.

”Varjopuoli” kehittyy hitaasti vuosikymmenten kokemusten vaikutuksesta ja paljastuu usein paineen hetkinä. Johtajat, jotka eivät näe ”pimeää puoltaan” tai kieltäytyvät tunnustamasta sitä, kokevat mitä todennäköisimmin suuriakin epäonnistumisia palvelutyössään ja henkilökohtaisessa elämässään. Toisaalta johtajista, jotka kohtaavat ja käsittelevät ”varjopuolensa”, tulee ajan myötä jumalisia esimerkkejä, ja he tuovat turvaa ja näyttävät suuntaa johdettavilleen.

Lainaamme apostoli Paavalin sanoja hänen elämänsä loppupuolelta – sanoja, jotka hän kirjoitti paljon nuoremmalle Timoteus-nimiselle johtajalle: ”Sinä olet uskollisesti seurannut minun opetustani, elämäntapaani, pyrkimystäni, uskoani, kärsivällisyyttäni, rakkauttani ja kestävyyttäni…” (2. Tim. 3:10, KR 1992). Paavalilla ei ollut PR-miestä, nettisivustoja eikä uutiskirjettä. Hän ei koskaan palkannut imagonrakentajaa – eikä meille ole jäänyt hänestä koreaa valokuvaa ihailtavaksi! Hän uskoi, että hänen henkilökohtainen esimerkkinsä ja elämäntapansa olivat tärkein syy toisten seurata häntä. Pitäköön tämä paikkansa kristityistä johtajista myös tänä päivänä meidän sukupolvemme aikana!